Näitä tuotteita suomalaiset tilaavat Woltista ravintolaruuan lisäksi – top 10:ssä flunssalääkkeitä ja seksivälineitä
HELSINKI, 5. HUHTIKUUTA | Teknologiayritys Woltin laajentuminen ravintolaruuan ulkopuolelle viime vuosien aikana jatkaa vankkaa kasvuaan: muut kuin ruokatilaukset muodostavat jo neljänneksen sovelluksen koko tilauskannasta.
Kun katsotaan muuta kuin ruokatilauksia, tämän alkuvuoden suosituimpien tuotteiden top 10 -lista kertoo tilauksiin kohdistuvista monipuolisista tarpeista ja toiveista. Kymmenen tilatuimman tuotteen kärkikolmikosta löytyvät 1. särkylääke, 2. liukuvoide ja 3. kissanhiekka, jotka edustavat laajemmin myös suosituimpia tuotekategorioita. Terveydenhoidon tuotteita listalta löytyy yhteensä kolme: ykkössijan särkylääke, kurkkukipua lievittävät imeskelytabletit sijalta seitsemän sekä nenäsumute sijalta kahdeksan. Myös seksivälineet edustavat listalla triona: kakkossijan lunastaneen liukuvoiteen jälkeen listan kuudenneksi on kivunnut seksinukke ja yhdeksänneksi masturbaattori.
Niin ikään lemmikkitarvikkeet muodostavat suosituimmista tuotteista vajaan kolmanneksen: heti kissanhiekan kintereillä ovat jyrsijän ruokaheinä ja kissanruoka sijoilla neljä ja viisi. Kolmen suosituimman tuotekategorian ulkopuolelle jää top 10 -listalla ainoastaan tulppaanikimppu, sijalla 10.
Woltin Suomen maajohtaja Joel Järvinen näkee, että suosituimpien tuotteiden lista heijastelee laajaa kirjoa tarpeita, joihin haetaan vastausta kotiinkuljetuspalveluista.
“Suosituimpien tuotteiden listasta voi nähdä, kuinka erilaisissa tilanteissa kuljetuspalvelua käytetään, esimerkiksi kipeänä tai hankalasti kuljettavien tuotteiden, kuten suurten lemmikinruokasäkkien kohdalla. Toisaalta kuljetuspalvelujen käytössä näkee myös sen, että asiakkaat saavat tuotteen myös äkilliseen tarpeeseen - tilauksen saa Woltin kautta kotiovelle jo noin puolessa tunnissa, eikä vasta päivien päästä.”, Järvinen analysoi.
Woltilla on Suomessa melkein 5 000 erilaista kauppiasta liki 100 paikkakunnalla ja määrä jatkaa kasvuaan. “Woltista löytyy ravintoloiden lisäksi jatkuvasti kasvava joukko vähittäiskaupan edustajia päivittäistavarakaupoista erikoisliikkeisiin. Monelle kauppiaalle kotiinkuljetuspalvelu edustaa merkittävää tulonlähdettä ja toisaalta kasvun mahdollisuutta sekä asiakaslähtöisempää palvelua. On hienoa, että olemme voineet auttaa suomalaisia kauppiaita ja kuluttajia löytämään toisensa entistä helpommin kaikenlaisissa tilanteissa”, Järvinen sanoo.
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt hakee korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen purkua
Wolt on perehtynyt huolellisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta. Päätöksellä voi olla laajoja vaikutuksia Woltin lähettikumppaneihin, alusta...
Wolt tarjoili Michelin-tähden ruokia kovimmille ruokakriitikoille - tässä tulos
Mitä tapahtuu, kun armottomat ruokakriitikot eli lapset pääsevät maistelemaan gourmet-ruokaa? Tätä kysymystä Wolt lähti selvittämään kesällä 2025 toteutetussa kokeessa.
Tekoälytaidot ravintola- ja kuljetusalalla – uusi EU-rahoitteinen koulutus tarjoaa käytännön osaamista arjen työhön
Oppimisteknologiayritys MinnaLearn järjestää maksutonta tekoälykoulutusta pääkaupunkiseudulla ruuan ja muiden tuotteiden kuljetuspalveluistaan tunnetun teknologiayritys Woltin lähettikumppaneille j...
Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa
Wolt aloittaa muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on tehostaa Woltin toimintaa ja kehittää Suomen asiakaspalvelun organisaatiorakennetta vastaamaan yhtiön...
Woltin lausunto korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen: Wolt selvittää alustatyön tulevaisuutta ja toivoo selkeitä p...
Wolt on perehtynyt korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta huolellisesti. Päätös oli mielestämme yllättävä ja monitulkintainen. Päätöksen lopputuloks...