- Wolt laajentaa toimintaansa Nummelassa.
- Palveluun liittyy tänään mukaan 9 paikallista ravintolaa ja kauppaa.
- Laajentunut kuljetusalue kattaa Nummelan keskustan ja sen lähialueet noin 8-10 kilometrin säteellä. Kuva kuljetusalueesta löytyy tiedotteen lopusta.
23.5.2024 | Teknologiayhtiö Wolt laajentaa palveluaan torstaina 23. toukokuuta Nummelassa. Woltilla on jo yli 90 toimintakaupunkia Suomessa.
“Nummelassa palveluun liittyy mukaan 6 uutta ravintolaa, joista voi tilata Woltilla ruokaa esimerkiksi kotiin tai mukaan noudettavaksi. Tämän lisäksi palvelussa aloittaa Nummelassa K-Market, R-kioski sekä Musti ja Mirri”, kertoo Woltin Suomen-maajohtaja Joel Järvinen.
Viime vuosien aikana Wolt on laajentanut palveluaan ravintolaruoan ohella vähittäiskaupan puolelle. “Haluamme olla ostoskeskus ihmisten taskussa. Jo neljäsosa kaikista Woltin kautta tehtävistä tilauksista on muuta kuin ravintolaruokaa. Mitä kattavammin palvelustamme löytyy tuotteita erilaisiin arjen tarpeisiin, sitä paremmin voimme vapauttaa asiakkaidemme aikaa muihin asioihin”, Järvinen selittää.
Uudistuksen jälkeen Nummelassa on Woltin kuljetuksen piirissä kaikkiaan 14 ravintolaa ja kauppaa. Nummelan laajennettu kuljetusalue kattaa kaupungin 8-10 kilometrin säteellä. Suuntaa antava kuva kuljetusalueesta löytyy tiedotteen lopusta.
Wolt tarjoaa kampanjana ilmaiset kuljetukset Nummelan kaikista Wolt-kuljetuksen piirissä olevista ravintoloista ja kaupoista sunnuntaihin 2.6. asti. “Toivomme ilmaisten kuljetusten kannustavan tutustumista Woltin laajentuneeseen valikoimaan”, Järvinen sanoo.
- Subway Nummela
- K-Market Nummela
- R-kioski Nummela Vihdintie 4-6
- AG-Grilli
- Ravintola Amar Nummela
- Top Dog
- Tomaatti Asian Buffet Restaurant
- Formula Pizza Kebab
- Musti ja Mirri Nummela
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt hakee korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen purkua
Wolt on perehtynyt huolellisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta. Päätöksellä voi olla laajoja vaikutuksia Woltin lähettikumppaneihin, alusta...
Wolt tarjoili Michelin-tähden ruokia kovimmille ruokakriitikoille - tässä tulos
Mitä tapahtuu, kun armottomat ruokakriitikot eli lapset pääsevät maistelemaan gourmet-ruokaa? Tätä kysymystä Wolt lähti selvittämään kesällä 2025 toteutetussa kokeessa.
Tekoälytaidot ravintola- ja kuljetusalalla – uusi EU-rahoitteinen koulutus tarjoaa käytännön osaamista arjen työhön
Oppimisteknologiayritys MinnaLearn järjestää maksutonta tekoälykoulutusta pääkaupunkiseudulla ruuan ja muiden tuotteiden kuljetuspalveluistaan tunnetun teknologiayritys Woltin lähettikumppaneille j...
Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa
Wolt aloittaa muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on tehostaa Woltin toimintaa ja kehittää Suomen asiakaspalvelun organisaatiorakennetta vastaamaan yhtiön...
Woltin lausunto korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen: Wolt selvittää alustatyön tulevaisuutta ja toivoo selkeitä p...
Wolt on perehtynyt korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta huolellisesti. Päätös oli mielestämme yllättävä ja monitulkintainen. Päätöksen lopputuloks...