Wolt luopuu yksinoikeussopimuksista ja hintapariteetista Q3/2024 loppuun mennessä. Muutokset tulevat voimaan asteittain, viimeistään syyskuun 2024 loppuun mennessä.
Wolt on teknologiayhtiö, joka perustettiin Helsingissä 2014. Wolt on sen jälkeen sekä kasvanut Suomessa että laajentanut toimintaansa useisiin maihin ja uusille liiketoiminta-alueille. Erityisesti Woltin ravintolaruuan tilaus- ja kuljetuspalvelut ovat kasvaneet Suomessa tänä aikana merkittävästi.
Wolt on ollut Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tutkinnan kohteena Suomen ravintolaruoan tilaus- ja kuljetusalustaan liittyen. KKV on tutkinut Woltin markkina-asemaa Suomessa ja Woltin sopimusten kilpailulainmukaisuutta. Tutkinnan aikana Wolt on ilmoittanut, että se luopuu Suomessa ravintolaliiketoiminnassaan sekä yksinoikeussopimuksista että hintapariteettiehdosta ja päivittää sopimusehtojaan ja käytäntöjään Suomen ravintolaliiketoiminnan osalta. Wolt on osallistunut selvitykseen hyvässä yhteistyössä viranomaisen kanssa.
“Vuosien saatossa Wolt on kasvanut vahvasti erittäin kilpaillulla markkinalla, ja on Suomessa merkittävä toimija. Kilpailudynamiikka ja markkinaosuudet vaihtelevat kuitenkin suuresti 27 toimintamaassamme ja alan toimintatavat ovat vasta muotoutumassa. Joillakin markkinoilla olemme edelleen haastajan asemassa, kun joissain toisissa olemme jo vakiintunut toimija,” kertoo Joel Järvinen, Woltin Suomen maajohtaja.
Jotkut Woltin alustalla olleet ravintolat ovat olleet kuluttajalle saatavilla tunnisteella “Only on Wolt tai “Vain Woltissa”. Näistä yksinoikeussopimuksista luovutaan syyskuun 2024 loppuun mennessä. Wolt työstää muutoksia aktiivisesti sopimuskumppaneidensa kanssa.
Hintapariteetti tarkoittaa Woltin tapauksessa sitä, että annoksen ulosmyyntihinta Woltin sovelluksen kautta ei ole yleensä saanut olla korkeampi kuin ravintolassa myytävän annoksen hinta. Tästä sopimusehdosta luovutaan Suomen ravintolaliiketoiminnan osalta syyskuun 2024 loppuun mennessä. Muutos toteutetaan yleisiä sopimusehtoja päivittämällä. Wolt valmistelee parhaillaan päivityksiä yleisiin sopimusehtoihin ja toimittaa ne ravintolakumppaneille hyvissä ajoin ennen syyskuun 2024 loppua.
“Viranomaisvalvonnalla on tärkeä rooli osana toimivaa markkinaympäristöä. Olemme oppineet markkinasta ja kilpailuviranomaisen näkemyksistä prosessin aikana. Kasvun mukana tulee myös lisää vastuuta. Vaikka kilpailu markkinoilla on ollut tähänkin saakka kovaa, muutamme ravintolaliiketoimintamme sopimuskäytäntöjä vastataksemme viranomaisen esittämiin näkökulmiin”, Järvinen päättää.
media.fi@wolt.com
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt ja Dogman aloittavat yhteistyön – lemmikkituotteet kotiin jopa tunnissa
Teknologiayritys Wolt ja Pohjoismaiden suurin eläintarvikkeiden toimittaja Dogman aloittavat yhteistyön Suomessa viidessä kaupungissa. Yhteistyö on lanseerattu myös Ruotsissa ja Norjassa.
Wolt Market vie Suomen ruoan verkkokaupan uudelle tasolle: Satoja uusia paikallisia tuotteita ja tuoreustakuu
Woltin verkkoruokakauppa Wolt Market uudistuu. Uudistusten myötä Wolt Market tarjoaa jatkossa laajemman valikoiman suosikkibrändejä ja paikallisia erikoisuuksia sekä tuoreustakuun. Samalla koko Wol...
Kansainväliset maut valloittavat Suomen lounaspöydät – Wolt selvitti, mitä nyt syödään
Lounaan tilaaminen kotiinkuljetuksella on arkipäivää yhä useammalle suomalaiselle. Woltin tilausdatan mukaan lounasaika on yksi päivän vilkkaimmista jaksoista. Mutta mitä suomalaiset tilaavat louna...
Wolt tarjoaa yrittäjämallin rinnalla läheteille mahdollisuutta myös työsuhteeseen – peräänkuuluttaa selkeämpää lainsä...
Ensimmäiset rekrytoinnit käynnistyvät jo lokakuun aikana. Woltin arvio on, että vuodenvaihteessa Wolt-toimituksia voi tehdä myös lähettityöntekijänä.
POWER ja Wolt tuovat pikatoimitukset koko Suomeen – tuotteet asiakkaalle jopa tunnissa
Elektroniikkaketju POWER ja Wolt ovat aloittaneet yhteistyön, jonka ansiosta POWERin verkkokaupasta tilatut tuotteet voidaan toimittaa asiakkaille jopa tunnin sisällä tilauksesta. Kyseessä on merki...