Wolt ja Verkkokauppa.com lanseerasivat täysin uuden toimitustavan – jopa 35 000 tuotetta kotiovelle kuluttajan valitsemaan aikaan
13.11.2024 HELSINKI | Verkkokauppa.com kiihdyttää verkkokaupan toimituksia entisestään yhteistyössä Woltin kanssa ja ottaa käyttöön uuden valitun tunnin toimitusten mallin. Uudessa toimitustavassa kuluttaja pääsee valitsemaan vapaasti tunnin tarkkuudella itselleen sopivimman verkkokauppatilauksen toimitusajan, jopa samalle päivälle.
“Yhteistyön tiivistyminen Verkkokauppa.comin kanssa on tärkeä askel Woltin matkalla kuljettamaan ruoan lisäksi myös kaikkea muuta. On ollut hienoa kehittää yhdessä palvelu ja vastata tarpeeseen, missä tuotteet toimitetaan juuri silloin, kun asiakas tuotetta tarvitsee ja on kotona sitä vastaanottamassa. Meillä on erinomaisia kokemuksia tunnin toimituksista eri puolilta Suomea ja on hienoa laajentaa yhteistyötä”, kertoo Woltin kaupallinen johtaja Ilari Nikku.
Uudet valitun tunnin toimitukset aloitettiin ensiksi pääkaupunkiseudulla ja ensimmäiset kuluttajatoimitukset tehtiin lokakuun aikana. Toimitusten valikoimaan kuuluu peräti 35 000 Verkkokauppa.comin Helsingin myymälän suosituinta tuotetta.
“Nostamme verkkokaupan asiakaskokemuksessa riman uudelle korkeudelle. Yli miljoona suomalaista voi tilata tuotteet juuri itselle sopivaan paikkaan ja aikaan, vaikka jo saman päivän aikana. Koko päivän kotona odottelu on historiaa, nyt valitset tarkalleen, koska ostoksesi saapuu kotiovellesi”, Verkkokauppa.comin myyntijohtaja Pekka Litmanen sanoo.
Verkkokauppa.comin aiemmin lanseeraamat tunnin toimitukset, joissa tuote toimitetaan kuluttajan tai yrityksen ovelle tunnin sisällä tilauksesta, ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi. Tunnin toimitusten käyttö on kasvanut pääkaupunkiseudulla tämän vuosipuolikkaan aikana +62,5% prosenttia. Asiakaspalautteesta syntyneenä jatkona nopeille toimituksille kehitettiin vielä entistäkin vaivattomampi valitun tunnin toimitusten malli yhdessä Woltin kanssa.
“Tämä on tarkin saatavilla oleva toimitustapa. Ensimmäisten viikkojen kokemusten perusteella toimitukset ovat onnistuneet erinomaisesti ja asiakkaat ovat olleet toimitustapaan todella tyytyväisiä. Näin yhdistämme nopeimmat toimitukset, kotiinkuljetuksien helppouden ja pakettiautomaattien joustavuuden”, avaa Litmanen.
Pilottivaiheessa toimituksille on valittavana tunnin aikaikkuna illoissa kello 19 ja 22 välillä. Valitun tunnin toimitusten hinta on alkaen 6,99 euroa. Tilausta tehdessä toimitusajankohdan voi ajoittaa jopa jo samalle päivälle tai aina kolmen vuorokauden päähän. Litmasen mukaan uudet toimitukset aiotaan laajentaa myös myöhäisiltaan, aamuun, lounasaikaan ja myöhäiseen iltapäivään.
Kesällä Verkkokauppa.com ja Wolt toivat aikaisemmin lanseeratut tunnin toimitukset ensi kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle Tampereen, Oulun ja Turun alueille. Tunnin toimitusten tavoin myös valitun tunnin toimitukset on tarkoitus laajentaa lopulta myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle Suomen suurimpiin kasvukeskuksiin.
Verkkokauppa.com on Suomen johtava verkkokauppa, joka tarjoaa laajasti tuotteita kodin teknologiasta vapaa-aikaan sekä yritysten tarpeisiin. Vuodesta 1992 toiminut yritys on maailman vanhimpia verkkokauppoja, yhdistäen verkkokaupan ja myymälänsä monikanavaiseksi asiakaskokemukseksi. Verkkokauppa.comin neljä jättimyymälää sijaitsevat Oulussa, Pirkkalassa, Raisiossa ja Helsingin Jätkäsaaressa. Ylivertaisen asiakaskokemuksen tarjoamiseksi yhtiö toimittaa tuotteet jopa tunnissa kotiovelle vuorokauden ympäri hyödyntäen automaatiota ja robotiikkaa. Verkkokauppa.com tarjoaa työpaikan noin 600 henkilölle, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla.
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt mukana ruotsalaisessa hittisarjassa Solsidan
Wolt tekee ensiesiintymisensä pohjoismaisessa viihdemaailmassa osana rakastettua ruotsalaissarjaa Solsidan.
Wolt, Käärijä ja Ticketmaster yhteistyöhön EURODISKO-konsertin tiimoilta - voit voittaa Käärijän kylään!
Käärijän juuri julkaistu EURODISKO-show valtaa Veikkaus Arenan toukokuussa 2026, ja liput tulevat ennakkomyyntiin poikkeuksellisella tavalla. Ennen julkista Ticketmasterin lipunmyynnin aloitusta 17...
Telia ja Wolt uudistavat elektroniikan ostamista – tuotteet kotiovelle tunnissa
Telia on Suomessa ainoa operaattori, joka tarjoaa tuotteitaan Woltin alustalla. Toimitukset tapahtuvat nyt kaikista Telia Kaupoista lähialueille. Mahdollisuus elektroniikan tilaamiseen nopealla toi...
Wolt ja Dogman aloittavat yhteistyön – lemmikkituotteet kotiin jopa tunnissa
Teknologiayritys Wolt ja Pohjoismaiden suurin eläintarvikkeiden toimittaja Dogman aloittavat yhteistyön Suomessa viidessä kaupungissa. Yhteistyö on lanseerattu myös Ruotsissa ja Norjassa.
Wolt Market vie Suomen ruoan verkkokaupan uudelle tasolle: Satoja uusia paikallisia tuotteita ja tuoreustakuu
Woltin verkkoruokakauppa Wolt Market uudistuu. Uudistusten myötä Wolt Market tarjoaa jatkossa laajemman valikoiman suosikkibrändejä ja paikallisia erikoisuuksia sekä tuoreustakuun. Samalla koko Wol...