18.2.2025 HELSINKI | Teknologiayritys Wolt lanseeraa uuden pakettilähetyspalvelun, jonka avulla kuka tahansa voi lähettää tai vastaanottaa paketteja helposti, nopeasti ja luotettavasti. Uuden palvelun avulla pääkaupunkiseudun asukkaat voivat toimittaa pienet ja keskikokoiset paketit alle tunnissa – oli kyse sitten kiireellisistä asiakirjoista, kirpputorimyynneistä tai lahjoista. Palvelu on suunniteltu vastaamaan kuluttajien ja yritysten tarpeeseen saada joustavia logistiikkaratkaisuja nopeasti saman päivän aikana.
“Olemme innoissamme voidessamme tarjota asiakkaillemme entistä monipuolisempia palveluita, jotka tekevät arjesta helpompaa ja sujuvampaa. Uusi palvelumme on joustava ja luotettava ratkaisu niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. Uskomme, että palvelulle on käyttöä erilaisissa tilanteissa - tilasin esimerkiksi juuri nettikirpputorilta ostamani talvihaalarin 50 minuutissa kotiin toiselta puolelta kaupunkia sen sijaan, että olisin joutunut sovittelemaan aikatauluja päästäkseni hakemaan sen itse", kertoo Woltin asiakaskokemuksen ja strategian johtaja, Kirsi Soldan.
Uusi palvelu hyödyntää Woltin olemassa olevaa teknologiaa ja lähettikumppaniverkostoa, mahdollistaen pakettien nopean kuljetuksen. Paketin lähettäminen käy yhtä kätevästi kuin tavallisetkin Wolt tilaukset. Sovelluksen kautta asiakas voi valita Paketit -toiminnon, lisätä noutopaikan ja määritellä toimitusosoitteen. Woltin lähettikumppani noutaa paketin ja toimittaa sen suoraan perille. Toimitusta voi myös seurata reaaliajassa Woltin sovelluksen kautta.
Woltin uusi palvelu on suunniteltu paitsi helpottamaan asiakkaiden arkea, myös tukemaan kestäviä kuljetusratkaisuja.
"Palvelun avulla haluamme muuttaa sen, miten ihmiset ajattelevat pakettien lähettämisestä. Kyse ei ole vain nopeudesta, vaan siitä, että koko prosessi on niin helppo ja sujuva, että sen voi hoitaa samalla vaivattomuudella kuin ruuan tilaamisen," jatkaa Soldan.
Palvelusta voit lukea lisää täältä.
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt hakee korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen purkua
Wolt on perehtynyt huolellisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta. Päätöksellä voi olla laajoja vaikutuksia Woltin lähettikumppaneihin, alusta...
Wolt tarjoili Michelin-tähden ruokia kovimmille ruokakriitikoille - tässä tulos
Mitä tapahtuu, kun armottomat ruokakriitikot eli lapset pääsevät maistelemaan gourmet-ruokaa? Tätä kysymystä Wolt lähti selvittämään kesällä 2025 toteutetussa kokeessa.
Tekoälytaidot ravintola- ja kuljetusalalla – uusi EU-rahoitteinen koulutus tarjoaa käytännön osaamista arjen työhön
Oppimisteknologiayritys MinnaLearn järjestää maksutonta tekoälykoulutusta pääkaupunkiseudulla ruuan ja muiden tuotteiden kuljetuspalveluistaan tunnetun teknologiayritys Woltin lähettikumppaneille j...
Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa
Wolt aloittaa muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on tehostaa Woltin toimintaa ja kehittää Suomen asiakaspalvelun organisaatiorakennetta vastaamaan yhtiön...
Woltin lausunto korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen: Wolt selvittää alustatyön tulevaisuutta ja toivoo selkeitä p...
Wolt on perehtynyt korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta huolellisesti. Päätös oli mielestämme yllättävä ja monitulkintainen. Päätöksen lopputuloks...