29.1.2025 HELSINKI | Teknologiayhtiö Wolt ja irlantilainen drooniyhtiö Manna aloittavat droonien pilotoinnin Espoossa. Pilotti alkaa tammikuussa Espoon Niittykummussa. Tavoitteena on testata droonikuljetusten toimivuutta ja käytännöllisyyttä erityisesti kylmissä ja haastavissa talviolosuhteissa.
"Olemme innoissamme, kun saamme pilotoida droonikuljetuksia yhdessä yhteistyökumppanimme Mannan kanssa. Suomen monimuotoiset talvet tarjoavat erinomaisen testiympäristön sen osoittamiseksi, että droonit voivat olla luotettava ratkaisu täällä pohjoisessa. Pilotin aikana tavoitteemme on arvioida droonien toimivuutta ja luoda edellytykset uuden kuljetustavan laajentamiselle", sanoo Antti Kosonen, Woltin tuotekehityksen johtaja.
Mannalla on runsaasti kokemusta droonikuljetuksista, ja yritys on suorittanut onnistuneita toimituksia yli 150 000 kotitalouteen Irlannissa ja Yhdysvalloissa.
"On hienoa päästä tekemään Woltin kanssa yhteistyötä ja samalla tuomaan teknologiamme Suomeen. Yhdessä Woltin kanssa voimme tarjota asiakkaille ennen näkemättömän kokemuksen, jossa ruokaostokset toimitetaan nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Samalla droonikuljetukset voivat vähentää tieliikenteen ruuhkia", sanoo Bobby Healy, Mannan perustaja ja toimitusjohtaja.
"Olemme iloisia, kun voimme työskennellä Suomen kumppaneidemme kanssa. Suomi on luonteva valinta – maa, jossa innovaatioihin ja infrastruktuurin parantamiseen panostetaan vahvasti."
Mannalla on Euroopan unionin lentoturvallisuusviraston (EASA) täysi sertifiointi, ja se toimii tiukkojen ilmailuturvallisuusstandardien mukaisesti. Toiminnassaan Manna painottaa erityisesti turvallisuutta, kestävyyttä ja tehokkuutta. Droonikuljetukset vähentävät hiilidioksidipäästöjä yli 85 % verrattuna perinteisiin ajoneuvotoimituksiin. Vähentämällä tieliikenteen ruuhkia ja liikenteeseen liittyviä riskejä Manna edistää turvallisempia katuja ja tarjoaa nopeampia sekä ympäristöystävällisempiä toimituksia.
- Drooni lentää noin 60–70 metrin korkeudessa enintään 80 kilometrin tuntinopeudella.
Manna Drone Delivery is Europe’s largest drone delivery operator, pioneering the future of last-mile logistics through cutting-edge technology and strategic partnerships. Backed by leading venture capital firms such as Draper Esprit, Molten Ventures, and Tapestry VC, Manna has raised over $30 million in funding to date. Operating across Dublin and Europe, Manna partners with businesses of all sizes, from beloved local eateries to global brands like Coca-Cola and Samsung to independent eateries and stores. With over 250,000 successful deliveries completed, an average delivery time of less than three minutes and a Net Promoter Score (NPS) of 86 – well above industry averages – Manna continues to redefine the delivery experience by offering fast, sustainable, and safe services at scale.
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt hakee korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen purkua
Wolt on perehtynyt huolellisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta. Päätöksellä voi olla laajoja vaikutuksia Woltin lähettikumppaneihin, alusta...
Wolt tarjoili Michelin-tähden ruokia kovimmille ruokakriitikoille - tässä tulos
Mitä tapahtuu, kun armottomat ruokakriitikot eli lapset pääsevät maistelemaan gourmet-ruokaa? Tätä kysymystä Wolt lähti selvittämään kesällä 2025 toteutetussa kokeessa.
Tekoälytaidot ravintola- ja kuljetusalalla – uusi EU-rahoitteinen koulutus tarjoaa käytännön osaamista arjen työhön
Oppimisteknologiayritys MinnaLearn järjestää maksutonta tekoälykoulutusta pääkaupunkiseudulla ruuan ja muiden tuotteiden kuljetuspalveluistaan tunnetun teknologiayritys Woltin lähettikumppaneille j...
Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa
Wolt aloittaa muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on tehostaa Woltin toimintaa ja kehittää Suomen asiakaspalvelun organisaatiorakennetta vastaamaan yhtiön...
Woltin lausunto korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen: Wolt selvittää alustatyön tulevaisuutta ja toivoo selkeitä p...
Wolt on perehtynyt korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta huolellisesti. Päätös oli mielestämme yllättävä ja monitulkintainen. Päätöksen lopputuloks...