10.4.2025 HELSINKI | Wolt ja lipunvälittäjä Ticketmaster laajentavat yhteistyötään tarjoamalla tänä kesänä Qstock-rannekkeet kotiinkuljetettuna.
Viime vuonna Wolt ja Ticketmaster aloittivat yhteistyön mahdollistamalla Blockfest-rannekkeiden sujuvan kotiinkuljetuksen. Nyt konsepti laajenee, ja festarikävijät voivat ensimmäistä kertaa tilata Oulussa järjestettävän Qstock-festivaalin rannekkeet suoraan kotiovelleen.
Woltin maajohtajana huhtikuun alussa aloittanut Anna Klaile on iloinen palveluvalikoiman laajentumisesta:
“Viime vuonna testasimme Blockfest festivaalirannekkeiden kotiinkuljetusta yhteistyössä Ticketmasterin kanssa, ja palaute oli todella positiivista. Nyt voimme tuoda saman sujuvuuden myös Qstock-festivaalin kävijöille. Palvelu hyödyttää erityisesti niitä, jotka matkustavat festareille toiselta paikkakunnalta. Voin esimerkiksi tilata Qstock-rannekkeen kotiini Helsingissä ennen kuin hyppään Oulun junaan kohti festareita.”
"Wolt-yhteistyö on erittäin luonteva kumppanuus sekä tapahtumalle että Ticketmasterille. Se helpottaa kuluttajien arkea ja vähentää painetta rannekkeenvaihtopisteillä. Asiakkaat saavat rannekkeet suoraan kotiin ja voivat saapua festivaalialueelle ilman jonotuksia. Yhteistyön tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta ja sujuvoittaa festivaalialueelle pääsyä", jatkaa Ticketmasterin avainasiakaspäällikkö Mikko Haapala.
Wolt-lippuja myydään 10.4.–30.6. tai niin kauan kuin lippuja riittää. Festarikävijät voivat vaihtaa Wolt-lipputyypin rannekkeet ennakkoon 11.7. alkaen kaikissa Wolt Marketeissa* paikan päällä tai tilaamalla rannekkeen kotiovelle toimitettuna.
"Pyrkimyksemme on tehdä Qstockin asiakaskokemuksesta mahdollisimman sujuva myös kauempaa tuleville sekä tarjota vaihtoehtoja festarirannekkeiden lunastukselle Oulun alueella. Woltin kanssa toteutettava yhteistyö on meille uusi tapa toimia rannekkeiden kanssa ja toivomme, että toimintatapa löytää paikkansa", kertoo Qstockin kumppanuuspäällikkö Olli Muhonen.
*Wolt Market toimii seuraavissa kaupungeissa: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Jyväskylä, Joensuu, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Pori ja Oulu.
About Wolt
Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.
Contact details
Related topics
Related news
Wolt hakee korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen purkua
Wolt on perehtynyt huolellisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta. Päätöksellä voi olla laajoja vaikutuksia Woltin lähettikumppaneihin, alusta...
Wolt tarjoili Michelin-tähden ruokia kovimmille ruokakriitikoille - tässä tulos
Mitä tapahtuu, kun armottomat ruokakriitikot eli lapset pääsevät maistelemaan gourmet-ruokaa? Tätä kysymystä Wolt lähti selvittämään kesällä 2025 toteutetussa kokeessa.
Tekoälytaidot ravintola- ja kuljetusalalla – uusi EU-rahoitteinen koulutus tarjoaa käytännön osaamista arjen työhön
Oppimisteknologiayritys MinnaLearn järjestää maksutonta tekoälykoulutusta pääkaupunkiseudulla ruuan ja muiden tuotteiden kuljetuspalveluistaan tunnetun teknologiayritys Woltin lähettikumppaneille j...
Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa
Wolt aloittaa muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Ehdotettujen muutosten tavoitteena on tehostaa Woltin toimintaa ja kehittää Suomen asiakaspalvelun organisaatiorakennetta vastaamaan yhtiön...
Woltin lausunto korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen: Wolt selvittää alustatyön tulevaisuutta ja toivoo selkeitä p...
Wolt on perehtynyt korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen Woltin ja lähettikumppanien välisestä suhteesta huolellisesti. Päätös oli mielestämme yllättävä ja monitulkintainen. Päätöksen lopputuloks...