Woltin data paljastaa suomalaisten kesän ruokatrendit: grillikausi näkyy ostoskoreissa ja kirsikoista tuli kesän yllätyshitti
1.7.2026 HELSINKI | Suomalaisten kesän vietto näkyy tänä vuonna selvästi Woltin tilausdatassa. Grillikauden käynnistyminen, lämpimät illat ja kesäkuussa alkaneet jalkapallon MM-kisat muuttivat ostoskoreja niin ravintoloissa kuin päivittäistavarakaupoissakin.
Myös jääpalojen (+23 %) ja vesimelonin (+22 %) kysyntä kasvoi selvästi. Data viittaa siihen, että suomalaiset valmistautuvat kesäiltoihin hankkimalla grillitarvikkeita, sesongin kasviksia ja viilennystä samalla ostoskerralla.
Yksittäisistä päivittäistavaratuotteista suurimman kasvun tekivät kirsikat, joiden tilaukset kasvoivat peräti 148 prosenttia.
"Kirsikoiden suosio kertoo hyvin siitä, miten vahvasti sesonkituotteet näkyvät suomalaisten ostokäyttäytymisessä. Tuoreita kesäherkkuja tilataan yhä useammin muiden ruokaostosten yhteydessä. Sama ilmiö näkyy myös esimerkiksi mansikoissa ja mustikoissa. Jo yli 25 % Woltista tilatuista tuotteista on muuta kuin ravintolaruokaa", kertoo Wolt Suomen maajohtaja Anna Klaile.
Kesäkuun puolivälissä alkaneet jalkapallon MM-kisojen lohkovaiheen ottelut näkyivät ravintolatilauksissa. Pohjois-Amerikan aikavyöhykkeiden vuoksi moni ottelu pelattiin Suomen aikaa myöhään illalla tai aamuyöllä, mikä näkyi poikkeuksellisena aamupalatuotteiden kasvuna.
Erilaisten aamiaiskombojen tilaukset kasvoivat 101 prosenttia ja esimerkiksi juustovoileipiä tilattiin kisojen aikana 67 prosenttia. Myöhään pelatut ottelut näyttävät siirtäneen aamupalan varhaiseen aamuyöhön.
Samaan aikaan hampurilaisaterioiden (+33 %) ja grillikombojen (+49 %) suosio kasvoi, mikä viittaa siihen, että otteluiltoihin tilattiin aiempaa useammin kokonaisia aterioita ja komboja yksittäisten annosten sijaan.
Myös ryhmätilaukset lisääntyivät. Suurin kasvu nähtiin Vantaalla (+28 %). Kasvua näkyi myös Tampereella (+11%) ja Oulussa (+19%). Ryhmätilaukset tehtiin useimmiten juuri ennen otteluiden alkua klo 17–18. Suurin yksittäinen tilaus tehtiin Helsingin Vapianosta ja oli yhteensä 544 euroa.
Vaikka hampurilaiset ja pizzat ovat edelleen suomalaisten kestosuosikkeja vuodesta toiseen, Woltin data osoittaa, että suomalaiset kokeilevat myös aiempaa monipuolisemmin erilaisia makuja. Nopeimmin kasvaneiden ravintolakategorioiden joukossa olivat:
“Suomalaiset ovat aiempaa kansainvälisiä, ja haluavat kokea matkojen makuja myös kotiinpaluun jälkeen. Woltin ravintolavalikoima onkin hienosti kasvanut ikisuosikkien pizzojen ja hampurilaisten rinnalle”, Klaile mainitsee.
*Tiedot perustuvat Woltin tilaus- ja myyntidataan ajalta 11.–21.6.2026. Vertailu ajankohtana on käytetty 31.5.–10.6.2026. Analyysi kattaa ravintola-, päivittäistavara- ja vähittäiskauppatilaukset sekä ryhmätilaukset Suomessa.