Näin Wolt tukee vanhemmuutta: Haastattelussa Woltin Suomen maajohtaja Anna Klaile

_W4A2917.jpg
  • jpg

Woltin Suomen maajohtaja Anna Klaile on tehnyt pitkän uran teknologiamaailmassa kansainvälisesti. Hän aloitti Woltilla huhtikuussa 2025 ja vastaa Suomen liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä. Ennen Woltia Anna työskenteli 10 vuotta Dublinissa Metalla ja Dropboxilla.

Vanhemmuuteen suhtautuminen vaihtelee eri maiden välillä

Annalla on kaksi pientä lasta, ja työn ja perheen yhteensovittaminen on hänelle tuttua. Kokemukset ovat vaihdelleet merkittävästi työ- ja asuinmaan mukaan, ja esimerkiksi Irlannissa arkea määrittivät lyhyet vanhempainvapaat ja joustamaton työyhteisö. Suomessa tilanne on toisenlainen, ja Woltilla vanhemmuuden ja työn yhdistäminen on ollut Annan mukaan helppoa. "Pari viikkoa ennen ensimmäistä työpäivää tapasin HR:ää. Sain perehdytyksen lisäksi neuvon olla selkeä omien rajojeni suhteen organisaatioon päin. Minusta se oli upeaa."

Joustava kulttuuri mahdollistaa työn ja perhe-elämän tasapainon

Anna kertoo, että Woltilla työn rytmittämisessä on joustoa. Hänen omassa tiimissään on useita vanhempia, ja työkulttuurissa korostuu luottamus siihen, että ihmiset osaavat itse organisoida työnsä. Kun työt tulevat tehtyä, myös työajoissa on joustoa.

Vanhemmuus on muuttanut Annan suhtautumista työelämään ja johtamiseen. Hän kertoo tilanteesta, jossa kollegat ovat osoittaneet empatiaa ja ymmärrystä, vaikka eivät itse olisi vanhempia. Nämä hetket ovat jääneet mieleen. Jokainen voi tukea toisia myös ilman omakohtaista kokemusta.

Wolt tukee tasa-arvoista vanhemmuutta

Anna pitää erityisen merkittävänä sitä, että Woltilla globaalisti myös isät voivat pitää neljän kuukauden täyspalkallisen vanhempainvapaan. Hän toteaa että tärkeää ei ole pelkästään vanhempainavapaaseen kannustaminen vaan myös se, että siitä tehdään mahdollisimman helppoa. “Ei ole olemassa oletusvanhempaa, vaan molemmat ovat yhtä paljon vastuussa ja kykeneviä lastenhoitoon. Lapsen kannalta hyvä hoiva on ihan samanlainen tulee se isältä tai äidiltä”. 

Henkilökuvat 30.4.257280.jpg
  • jpg

Annan vinkit työssäkäyville vanhemmille:

  • Aloita mahdollisen lastenhoitoavun kartoittaminen jo ennen kuin palaat työelämään. Tuttu lastenvahti on todellinen VIP.
  • Priorisoi – se on aiken a ja o. Entisenä metalaisena Anna siteeraa mielellään Sheryl Sandbergia: “You can do anything, but not everything”.
  • Käytä ennen alkavaa työviikkoa riittävästi aikaa suunnitteluun sekä töissä että kotona.
  • Merkitse myös säännöllinen, työajan ulkopuolinen meno kalenteriin ja kerro siitä tiimille. Esimerkiksi keskiviikkoisin Annan työpäivä päättyy neljältä lapsen harrastuksen vuoksi, ja tiimi kunnioittaa sitä.
  • Päätä, milloin olet töissä ja milloin perheen kanssa. Pyri pitämään kiinni rajoista. Anna rauhoittaa illan lapsille, mutta palaa koneelle kahdeksan jälkeen. Hän ei oleta, että muut tekevät näin, mutta hän on tarvittaessa tavoitettavissa.
  • Pidä huolta itsestäsi. Kun voit hyvin, työyhteisö voi hyvin.

”Arjessa ei aina muista kuinka tärkeitä nämä asiat ovat, mutta kuormittavina hetkinä ne nousevat esille. Silloin on pakko pysähtyä ja rakentaa itselle toimiva kokonaisuus”.


Haastattelu on osa kolmen jutun sarjaa, jossa Woltilla työskentelevät äidit keskustelevat uran ja arjen yhdistämisestä. Pääset sarjan muihin osiin täältä:

Lindsay Razaq, kauppiasviestinnän päällikkö

Anniina Heinonen, maksupalveluiden johtaja


About Wolt

Wolt on Helsingissä perustettu teknologiayritys, jonka missiona on tuoda iloa, helppoutta ja ansaintamahdollisuuksia ihmisten arkeen. Wolt kehittää paikallisen kaupan alustaa, joka yhdistää ruokaa, päivittäistavaroita ja muita tuotteita tilaavat asiakkaat ravintoloiden, kauppojen ja lähettien kanssa. Wolt perustettiin vuonna 2014 ja yhdistyi DoorDashin (NASDAQ: DASH) kanssa vuonna 2022. Yhdessä toimimme yli 30 maassa. Lue lisää Woltin verkkosivuilta.

Contact details

Related topics

Receive Wolt news on your RSS reader.

Or subscribe through Atom URL manually